Poroja ja porinaa – Syttyjän poroista on moneksi

 

Porot ovat myös osa valmennustoimintaa, lue kuinka voit yhdistää porot yrityksesi tarpeisiin, tai kohentaa omaa mielen hyvinvointiasi niiden avulla. Porojen läheisyydessä ja luonnon rauhassa syntyy ajatuksen kipinöitä ja oivalluksia. Tervetuloa!

 

Eränkävijöiden koirille

Upeita metsästysmaita, kauniita maisemia ja unohtumattomia riistatilanteita, näitä on maamme pohjoisosa pullollaan! Metsästysretki pohjoiseen voi kuitenkin joskus aiheuttaa niin vaaratilanteita kuin turhan korkeaa verenpainettakin, mikäli poroihin tottumaton koira kohtaa paikallisia nelijalkaisia kesken jahdin. Metsästyksen hyväksyttävyyden ja eläinten hyvinvoinnin, niin porojen kuin koirienkin, kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että poronhoitoalueella metsästykseen osallistuvat koirat olisivat porovapaita. Myös vaeltajan on mukavampi liikkua koiran kanssa, kun hihnan toisessa päässä vaeltava karvakorva ei reagoi porojen läsnäoloon.

Parantavat porot™ tarjoaa mahdollisuuden totuttaa koira poroihin turvallisesti ja hallitusti, sekä testata koiran reaktiota jo hyvissä ajoin ennen reissua. Optimaalisessa tilanteessa koira totutetaan poroihin jo pentuna ja kasvuvaiheessa, jolloin siitä ei muodostu sille myyttistä ja kiinnostavaa saaliseläintä aikuisenakaan. Myöhäistä ei kuitenkaan ole aikuisenkaan koiran kanssa, se voi vaan vaatia enemmän töitä. Koulutus tapahtuu valvotusti koiran ollessa liinaan kytkettynä. Porojen hyvinvoinnista pidetään huolta koulutustilanteessa, ja niillä on mahdollisuus poistua koiran läheisyydestä halutessaan. Porot ovat koiriin tottuneita. Myös koiran hyvinvointi on koulutustilanteessa tärkeää, eikä koiraa saa paineistaa tilanteessa vaan oikeaa toimintatapaa porojen läheisyydessä vahvistetaan palkaten koiraa oikeasta käytöksestä. Tavoitteena on porovapaa reissukaveri, jonka kanssa on miellyttävää ja turvallista kulkea pitkin kairoja, ilman huolta porovahingoista. 

Hinnasto koira-asiakkaille: 

Koiran totuttaminen poroihin

Kertamaksu 90 €
3 kerran kortti 255 €
5 kerran kortti 400 €

KSKKH:n jäsenhinta:

Kertamaksu 85 €
3 kerran kortti 240 €
5 kerran kortti 385 €

Hinta sisältää noin tunnin koulutusta, koiran jaksamisen ehdoilla. Aikaa varataan kaikkiaan 1,5 h, sisältäen alku- ja lopputoimet. Varattu treeniaika on tarkoitettu yhdelle ohjaajalle/omistajalle.

Poroasiakkaiden on mahdollista yhdistää porotreenin yhteyteen myös fasaanitreeni. Fasaanitreeni porotreenin yhteydessä 60 €, sis. yhden fasaanin. Lisälinnut 35 € / kpl.

Voit varata koulutusajan klikkaamalla Osta ja varaa, tai soittamalla 040 823 0600 ja sopien sinulle sopivan ajankohdan. Aikoja sovittavissa joustavasti, eli mikäli kalenterista ei löydy sopivaa, rimpauta!

Lue valmistautumisohjeet varaussivustolta ennen ensimmäistä aikaasi.

Kasvattajille ja ryhmille

 

Räätälöidään tarpeisiinne sopiva päivä! Voitte varata esimerkiksi päivän kokonaisuuden, jossa poroihin tutustumisen lisäksi käytössänne on kota lounastaukoa varten, sekä peltoa/metsää noutotreenejä varten. (Otathan mukaan omat noutoeläimet.) Myös pienimuotoinen fasaanitreeni on mahdollista. Päivä hinnoitellaan koiramäärän, poroilla käytettävän ajan sekä mahdollisen fasaaneilla treenaamisen mukaan. Myös vesityötreenit onnistuu.

Porotreeni tapahtuu aina yksi koira kerrallaan, eli sovimme etukäteen poroilla käytettävän ajan, ja sen treenaavatko muut sillä aikaa muita asioita, vai haluatteko oppia vuorollanne toisia seuraamalla.

Keväällä 2026 on tulossa myös mahdollisuus yhdistää kyyhkyt porotreeniin häiriöksi.

Saapumisohjeet:

Parantavat Porot sijaitsee Konnevedellä Sirkkamäen kylässä, osoitteessa Lummukantie 510. Huomioithan että otamme vastaan asiakkaita vain ajanvarauksella, eli poroja ei voi tulla katselemaan tai rapsuttelemaan sopimatta.